Rakastuminen. Tarina, jonka useat meistä ovat kokeneet.
Aivot ovat kemikaalimyrskyn vallassa, onnellisuushormonit oksitosiini, endorfiini ja dopamiini ovat korkealla tasolla. Katselet maailmaa rakastuneiden lasien läpi. Elät kuplassa.

Tunnemyrskyssä saatat tehdä päätöksiä, joita jälkikäteen ihmettelet. Näet vain rakkaan kumppanisi, yhteydenpito kavereihin jää huonolle tolalle. Katselet kumppaniasi ihaillen, kuinka aistikkaasti hän siemaileekaan teetä hieman ryystäen, kuinka hassusti hän jättää käytetyt sukkansa aamuisin sängyn laidalle, kuinka ihanasti hän jättää hiuksensa pörrölleen viikonloppuisin.

Kun ajan myötä rakkaushormonit laskevat normaalille tasolle, monet ennen niin hauskat ja mielihyvähormoneja tuottaneet tavat alkavatkin stimuloida stressihormoni kortisolia. Teen ryystäminen alkaa ärsyttää ja miksi ihmeessä ne käytetyt sukat eivät mene heti pyykkikoriin. Draaman kaari on vaiheessa, jossa täytyy suhtautua pragmaattisesti tarinan seuraaviin käänteisiin. Saatat ihmetellä rakastumisen huumassa tehtyjä päätöksiä. Arki on alkanut ja mielihyvähormonien tuotannon stimulointi vaatii taas hieman enemmän vaivaa.

Vaikuttavat tarinat.

Kävin 90-luvun alkupuolella Helsingissä hotelli Kalastajatorpalla pesuaineiden verkostomarkkinoijien rekrytointitilaisuudessa. Ihmettelin ympärilläni huokunutta rikastumisen ja tulevan menestyksen kiimaa. Esitykset oli taitavasti rakennettuja. Tunnelma oli huumaava, mukaansatempaava. Ihmiset samaistuivat lavalla esitettyihin ryysyistä rikkauksiin menestystarinoihin. Katselin huuli pyöreänä ympärilleni enkä ymmärtänyt miten tällainen joukkosuggestio oli saatu aikaiseksi. Myöhemmin tutkiessani vaikuttavuuden mekanismeja ymmärsin kaiken liittyvän aivokemiaan. Ja tarkemmin dopamiinin, oksitosiinin ja endorfiinien tuotantoon. Mutkat suoraksi vetäen dopamiini on mielihyvähormoni, oksitosiini rakkaushormoni ja endorfiinit kehon tuottamaa morfiinia.

Rakastamme tarinoita. Tarinat luovat tunteita, jotka taas stimuloivat hormonien tuotantoa. Niiden samojen mielihyvää tuovien hormonien, joita rakastuminen saa aikaan. Kun samaistumme tarinan päähenkilöön, se stimuloi oksitosiinin tuotantoa. Draama, sen tuoma jännitys ja draaman laukeaminen taas stimuloivat dopamiinin tuotantoa – sitä enemmän, mitä suurempi draama. Dopamiini auttaa myös keskittymään ja oppimaan ja se tehostaa muistin toimintaa. Se koukuttaa ja saa ihmisen haluamaan sitä aina vaan lisää.

Täydellinen kemikaalimix. Oksitosiini saa meidät tuntemaan kiintymystä, luottamusta ja empatiaa. Dopamiini tuo mielihyvää, auttaa muistamaan tarinan ja haluamaan sitä lisää. Ja jos tarinaan lisätään vielä hauskuus, se stimuloi endorfiinien tuotantoa, mikä lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Ei ole sattumaa, että vaikuttavissa esityksissä hyödynnetään tiettyä kaavaa, jossa katsojaa tai kuulijaa kuljetetaan tarinan keinoin. Kertomalla tarinoita, jotka resonoivat vastaanottajassa, voi lisätä mielihyvähormonien tuotantoa ja luoda otollisen maaperän vaikuttamiselle. Nämä kohtaamiset, virtuaaliset tai kasvokkain tapahtuvat, todennäköisesti muistetaan pitkään.

Tällaisia asioita me Pulpissa mietimme, ihan kaikkein yksinkertaisimpienkin webinaarien kohdalla. Miten niistä tehdään mahdollisimman vaikuttavia, jotta asiakas saavuttaa tai ylittää asettamansa tavoitteet.

Tiesitkö, että Pulpilla on Lauttasaaressa oma studio, josta teemme yli 100 vaikuttavaa
virtuaalilähetystä vuodessa. Klikkaa tästä, jos haluat tietää enemmän tai soita minulle
numeroon 040 7464419.

Kari

Facebook
Twitter
LinkedIn