Erilainen yritysjoululahja, Pulp palkkaa Pelastusarmeijan patavahteja 8 paikkakunnalle

Pulp tarjoaa Pelastusarmeijan avuksi patavahteja 8 paikkakunnalle. Samalla autamme freelancer-työntekijöitämme, joiden työt ovat voimakkaasti vähentyneet koronan myötä.

Lahjoitukset erilaisiin hyväntekeväisyysjärjestöihin koetaan nykyisin yrityksissä merkityksellisempänä asiakaslahjoina kuin esimerkiksi perinteiset lahjakori tai viinipullo. ”Kävimme läpi erilaisia lahjaideoita ja hyväntekeväisyyskohteita sisäisessä viikkopalaverissamme. Myöhemmin, nähdessäni Pelastusarmeijan ilmoituksen, jossa etsittiin patavahteja joulukeräykseen, ymmärsin välittömästi, että tämä avaa meille mahdollisuuden auttaa sekä Pelastusarmeijaa heidän avustustoiminnassaan että promoottoreitamme tarjoamalla heille palkallista työtä”, Pulpin toimitusjohtaja Kari Haapalainen toteaa.

Viime kevät lopetti monen promootiotyötä tekevän työt pitkäksi aikaa, kun lähes kaikki tapahtumat ja promootiot Suomessa jouduttiin perumaan. Liiketoiminta kuluttajakohtaamisten osalta supistui rajusti, emmekä pystyneet enää tarjoamaan työtä sadoille promoottoreillemme eri puolilla Suomea.

Koronapandemia ja sen myötä tulleet rajoitukset ovat mullistaneet tapahtuma-alaa kovalla kädellä. Pandemian aikana olemmekin suunnanneet ison osan resursseistamme virtuaalitapahtumien ja webinaarien toteuttamiseen ja kehittämiseen. Tämä on ollut meille hieno tilaisuus oppia uutta ja olemmekin onnistuneet haasteessamme varsin hyvin.

Kahden toimistollemme rakennetun studion varauskirjat täyttyvät hyvällä tahdilla. Toisaalta toimintakentän mullistuminen on tarkoittanut aivan toisenlaisen osaamisen tarvetta, kuin mitä promoottorimme voivat tarjota. Luonnollisesti toivomme, että maailma palaa pian jossain määrin ennalleen ja voimme taas työllistää heitä aktiivisesti.

Pelastusarmeijan joulupadat ovat Suomen perinteisin joulunajan keräys, jossa kerätään varoja kotimaan vähävaraisille. Joulupatakeräys operoi lähes kokonaan talkoovoimin eri puolilla Suomea. Vuosittain keräysvaroja kertyy liki miljoona euroa. Pulpin palkkaamat promoottorit vahtivat joulupatoja Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa, Rovaniemellä, Lahdessa, Tampereella ja Kuopiossa.

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn