Valio #suksiladulle

Tapahtumamarkkinointi ja sponsorointikumppanuuden hyödyntäminen

Pulp on toiminut Valion yhteistyökumppanina tapahtumamarkkinoinnin ja promootioiden saralla vuodesta 2008 asti. Alkuvuoden 2017 tapahtumamarkkinoinnin merkittävä teema oli Lahden MM-kisat, joiden kansallisena kumppanina Valio toimi. Valion tavoitteena on innostaa perheitä liikkumaan yhdessä ja voimaan hyvin. Vuoden 2016 lopulla Valio lanseerasi yhdessä Pulpin ja Hasan & Partnersin kanssa Suksi ladulle -kampanjan, johon kuului fyysinen tapahtumakiertue sekä mobiilissa toimiva ulkoiluhaaste. 

Tapahtumakiertueella kuluttajat pääsivät haastamaan Valio Akatemian kummin ja maajoukkuehiihtäjän Kerttu Niskasen 20 metrin sprinttihaasteessa. Suksi ladulle -ulkoiluhaasteessa kuluttajat saivat mahdollisuuden osallistua etsimään ympäri Suomea kauniille ulkoilupaikoille piilotettuja kultaisia tikettejä, joiden löytäjien oli mahdollisuus voittaa mahtavia palkintoja. Aktiviteettejen lisäksi Suksi ladulle -kiertueella kuluttajille tarjottiin lämmintä Valio Plus -kaakaota.