Uusi Aalto Waterexpo

Evento awards 2017

Uusi Aalto Waterexpo

Helsingin venenäyttely halusi uudistua. Vakiintunut kävijäkunta ikääntyi, kävijämäärän trendi oli laskeva ja tarjooma sekä ohjelmasisältö toistivat itseään. Haluttiin toteuttaa nuorennusleikkaus ja päivittää venenäyttelyn profiilia.

Kehitimme täysin uudenlaisen tapahtumakonseptin, joka esittelee vesiharrastamisen lajit, tuotteet ja palvelut omana kokemuksellisena tapahtumana perinteisen venenäyttelyn yhteydessä. Uudenlainen tarjonta, välineiden ja lajien kokeilumahdollisuus jättimäisessä altaassa sekä tasokas viihdekattaus freesasi venenäyttelyn konseptia täsmälleen toivotulla tavalla. Vuosi vuodelta kehittynyt Uusi Aalto on tänä päivänä Pohjois-Euroopan johtava vesiharrastamisen indoor -tapahtuma. Pulp vastaa tapahtuman suunnittelusta ja tuotannosta ja auttaa Messukeskusta tapahtuman markkinoinnissa. 

Kävijämäärät kääntyivät laskun sijasta kasvuun (2013-2016 +7000 kävijää). Venenäyttelyn kävijäkunnan keski-ikä on laskenut kolmen viimeisen vuoden aikana 6 vuotta (48->42). Uusi veneilevä sukupolvi saatiin liikkeelle. Tavoitettiin uusia vesillä harrastamiseen linkittyviä kohderyhmiä. Tyytyväisyys venenäyttelyn sisältöön on kasvanut. Kiinnostus venenäyttelyn ohjelmien seuraamista kohtaan on kasvanut. Kiinnostus vesiharrastamisen erikoistapahtumaa Waterexpoa kohtaan on kasvanut tasaisesti. Waterexpon ensisijaiseksi messuille saapumisen syyksi ilmoittaneiden kävijöiden lukumäärä on kasvanut joka vuosi. Venenäyttelyn tunnettuus on kasvanut. Venenäyttelyn sosiaalisen median kanavien seuraajamassa on kasvanut.

Vuonna 2017 vapaa-ajan kalastus tuotiin yhä vahvemmin mukaan. Näytteilleasettajat ja yleisö ottivat uudistuksen positiivisesti vastaan. Tänä päivänä venemessujen kalastusalue on kiistatta alansa johtava indoor -tapahtuma ja samalla venemessujen kasvavin segmentti.