Rohkeudella & Rakkaudella Show

Koronavuosi oli ollut kaikin puolin vaikea sekä LähiTapiolalle, heidän henkilökunnalleen että koko maailmalle. Työtavat muuttuivat eikä työyhteisössä päästy näkemään normaalisti toisiaan. LähiTapiola halusi kiittää koko henkilökuntaa ja heidän perheenjäseniään järjestämällä virtuaalitapahtuman.

Asetimme riman korkealle ja päätimme, että lainaamme tv-viihteen menestyneimpien viihde- ja tv-formaattien parhaat puolet ja räätälöimme niiden sisältöä täysin LähiTapiolan ja lähitapiolalaisten näköiseksi. Loimme vetovoimaisen Rohkeudella ja Rakkaudella Show -konseptin, joka antaa viitteitä LähiTapiolan arvoista: intohimo, välittäminen, rohkeus. Suorituksiin, jotka eivät vaadi näyttelijän lahjoja eli kilpailuihin, osallistuisi ainoastaan LähiTapiolan omaa väkeä. Konseptin puhalsi henkiin Jarkko Tamminen ja Niina Lahtinen, jotka suunnittelivat ja käsikirjoittivat Rohkeudella ja Rakkaudella Show’n puolitoistatuntiseksi viihdesikermäksi. Näyttelijöinä Niinaa ja Jarkkoa komppasivat kansansuosikit Dennis Nylund ja Joonas Nordman, joka myös juonsi koko tapahtuman läpi. Rohkeudella & Rakkaudella Show’ssa oli läpi ohjelman sopiva annos musiikkia, mutta sitäkin timanttisempaa. Antti Tuisku palasi pitkältä tauolta ja esiintyi yhtyeineen kahdesti. Jokaiseen kotiruutuun näkyi, että Antti silmin nähden nautti siitä, että pääsi pitkästä aikaan esiintymään. Aina viihdyttävä Hovimuusikko Ilkka esitti vain lähitapiolaisille sanoitetun kappaleen.

Palaute tapahtuman chatissa oli koko ohjelmavirran aikana mykistävän positiivista ylistystä. LähiTapiolan tapahtumatyöryhmän kuin henkilökunnan mielestä Rohkeudella & Rakkaudella Show oli tapahtuma, joka ei unohdu kenties koskaan. Totta. Olimme hetken jonkin maagisen äärellä hetken. Kiitos LähiTapiola ja lähitapiolalaiset. Rohkeudella & Rakkaudella Show oli upea yhteistyö.