Helsingin Uiva, Suomen suurin uiva venenäyttely halusi uudistua. Tapahtumalla oli vakiintunut kävijämäärä ja kävijäkunta, joka alkoi vaivihkaa ikääntyä vuosien mittaan. Tapahtuman tarjooma ja ohjelmasisältö toistivat itseään. Haluttiin päivittää Uivan venenäyttelyn profiilia. Haluttiin tuoda tapahtumaan uutta veneilevää ja vesillä harrastavaa sukupolvea kiinnostavaa ohjelmasisältöä ja laajentaa tarjoomaa.
Kehitimme Venealan Keskusliiton Finnboat ry:n kanssa uudenlaisen tapahtumakonseptin, joka esittelee vesiharrastamisen eri ulottuvuuksia, tuotteita ja palveluita perinteisen uivan venenäyttelyn yhteydessä. Uudenlainen tarjonta, välineiden ja lajien kokeilumahdollisuus freesasi Uivan konseptia toivotulla tavalla. Uudistuksen ensimmäisen toteutuskerran myötä tulokset ovat rohkaisevia; kävijämäärään saatiin 7% nousu vaihtelevista sääolosuhteista huolimatta. Samalla kävijäkunnan ikäprofiilia saatiin nuorennettua. Uudistuksen kulmakivinä olivat näyttelyalueen uudistettu layout, ravintolapalveluiden uudelleenjärjestely street food -palveluineen ja teemabaareineen, kalastuksen ja vesiharrastamisen erikoisalueet, demoja, tietoiskuja ja välinetestausta. Ohjelmaa maustettiin lisäksi näyttävin vesiurheilun show -numeroin.
Pulp vastasi tapahtuman ohjelmasisällön suunnittelusta ja toteutuksesta sekä tuotti markkinoinnin sisältöjä tapahtuman uudistukseen linkittyen niin sosiaalisen kuin perinteisen median kanavissa.