LähiTapiola

Henkilöstön kevätjuhla 18.5.2021

”Show oli erittäin ammattitaitoisesti tehty ja se oli selvästi viihdyttävämpi kuin monet TV:ssä olevat ohjelmat. Se lisäsi varmasti yhteenkuuluvuuden tunnetta ja innostusta sekä yhteisöllisyyttä, varsinkin näin etäaikana. LähiTapiolan oman henkilöstön heittäytyminen mukaan oli esimerkillistä ja LähiTapiola-ryhmän tuttuja teemoja oli mukavasti ripoteltu eri kohtiin. Ulkopuoliset esiintyjät olivat loistavia ja panostivat kaikkensa onnistuneeseen show:n. LähiTapiolalla on liiketoimintaa kattavasti ympäri Suomea ja tällainen show oli kaikille tasapuolisesti saavutettavissa ja varmasti hyvä konsepti myös normaaleissa olosuhteissa.”
 
 – Jari Eklund, johtaja, LähiTapiola-ryhmä

Lähtökohta

Lähitapiola halusi tarjota toukokuussa 2021 kaikin puolin poikkeuksellisen ja raskaan vuoden jälkeen koko henkilöstölleen sekä heidän perheenjäsenilleen iloa pursuavan kevätjuhlan virtuaalitapahtumana.  

Tavoite

Määrittelimme Pulpissa tapahtumalle annettua korkealentoisemman tavoitteen: Tarjotaan viihdettä ja naurunaiheita. Tarjotaan hetki, jossa aika unohtuu. Tarjotaan hetki, jossa voi aistia energiaa, iloa , kiitollisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Innostetaan henkilöstöä mukaan sisältöön sekä tarjotaan heille mahdollisuus vaikuttaa ohjelmavirtaan. Luodaan puheenaiheita, joista keskustellaan ja muistellaan pitkään. 

Voi kai sanoa, että viihtymisen kynnys on kasvanut viihteen ylitarjonnan myötä huomattavasti. On olemassa mittavan myötähäpeän vaara, mikäli emme onnistu tuottamaan sellaista tunnetilaa mitä tavoittelemme.

Haaste

Viihde on tärkeä osa ihmisen arkea. Viihdeteollisuus on alati kehittyvä ja huomattava business monen haluten siitä oman osansa. 

Kansalle tuputetaan kellon ympäri lukuisista kanavista viihdettä. On tosi-teeveetä, elokuvaa, radiota, lehtiä, somea, sirkusta, sporttia ja mitä lie – on kotimaista tuotosta ja tuotosta maailman ääristä.

Mikä saisi meidät vielä kollektiivisesti nauramaan ja liikuttumaan, varsinkin nyt, kun olemme ylikyllästettyjä kaikelle viihdetarjonnalle. Fakta on, että emme huvitu yhtä helposti kuten ennen tarjonnan olessa vähäisempää ja kanavatarjonnan kapeampaa.

Tuotimme tömäkkää viihdettä, joka sai yleisön tuntemaan, että se on täysin heidän oma juttunsa – täysin heitä varten suunniteltu ja toteutettu.

Näkemys

Viihdeformaatteja luodaan jatkuvasti ja uuden luominen pikaisella aikataululla vaikea pala kelle tahansa. 

Päätimme, että hyödynnämme suuren suosion saaneita ja kansalle tuttuja tv-formaatteja, jotka parodioidan ja personoidaan sisällöltään täysin omanlaiseksi lähitapiolalaisten näkökulmasta. Otetaan ohjelmavirtaan rohkeasti oma henkilöstö  mukaan.

Tärkeintä ei ole nauru, vaan huutonauru.

Tapahtuman teeman yhteen liimaava voima löytyi ARVOISTA

Lähitapiolan Elämänturvaajien arvoja ovat: HYVÄNTAHTOISUUS, INTOHIMO ja ROHKEUS. 

Nämä ovat erittäin merkityksellisiä ja inhimillisiä asioita. Voi myös sanoa, että rohkeuden luonnollisia jatkumoja ovat intohimo ja hyväntahtoisuus. On rohkeaa olla hyväntahtoinen, välittää toisista. On myös rohkeaa omistautua jollekin asialle intohimoisesti, jakaa omastaan, nauraa, heittäytyä, epäonnistua, välittää, asettua toisen asemaan, hullutella, sanoa ei, kestää kritiikkiä, osoittaa tunteita, luovuttaa, innostua …

Idea

”Vakuutu tai tulet vakuutetuksi! LähiTapiolan Rohkeudella & rakkaudella Show on 110% ilmakuivattua viihdettä ja LähiTapiolaa ilman teollisia lisäaineita: on sketsejä, on kilpailuja, temppuja, visailuja ja sopivasti musiikkia. Show parodioi iloisessa hengessä vakuutusmaailmaa, ihmisiä, arkea sekä tietysti rohkeutta ja rakkautta.”

Show’n päätähtinä nähtiin LähiTapiolan omaa henkilöstöä sekä Suomen eturivin viihteentekijät Niina Lahtinen, Joonas Nordman, Dennis Nylund sekä Jarkko Tamminen.

Katso puolitoistatuntinen ohjelma kolmeen minuuttiin tiivistettynä. Ole hyvä!

Ohjelman rakenne koostui

TV-peleistä

Lets go! Lähitapiolalaiset pääsivät ottamaan TV:stä tuttuihin, mutta Lähitapiolalle pilke silmäkulmassa räätälöityihin TV-peleihin. 

Pandemia loi omat rajoitteensa, mutta lähes kuka tahansa henkilökunnasta pystyi ilmoittautumaan kilpailijaksi suoraan lähetykseen. Tästä saatiin osallistava ja aktivoiva elementti jo kutsuvaiheeseen. 

Sketseistä

Sketsit ovat tapa kommunikoida Lähitapiolan haluamia asioita parodian keinoin. Kuinka monta kertaa henkilökunta on kuullut Lähitapiolan 250 -vuotisesta historiasta sketsin muodossa? Tv-tähtien esittämänä? Luultavasti ei koskaan.

Sketsien aiheet liittyivät historian lisäksi myös LähiTapiolan arvoihin ja palveluasenteeseen; rohkeuteen, hyväntahtoisuuteen ja intohimoon. Parhaassa tapauksessa historia ja arvot kietoutuvat yhteen hauskassa kokonaisuudessa.

Sketsien suunnittelusta ja näyttelemisestä vastasi ansioituneet ja kokeneet viihteen ammattilaiset; Niina Lahtinen, Jarkko Tamminen, Jona Nordman ja Dennis Nylund.  

Musiikista

Musiikki ja sen painoarvo oli suuressa pohdinnassa. Aiemmissa Lähitapiolan tapahtumissa musiikki on ollut suuressa roolissa, jossain musiikin rooli jopa yli 50% ohjelmasisällöstä. Musiikki on ihanaa. Musiikki on elämän suolaa, mutta toisaalta musiikki on vain musiikkia. Sitä on kaikkialla. Kynnys saada musiikista ruudun välityksellä haluttu elämys on korkealla. 

Antti Tuisku säestäjineen esiintyi illan aikana kahdesti. Antille keikka oli ensimmäinen pitkään aikaan ja innostus huokui hänen kasvoiltaan.

Hovimuusikko Ilkka oli sanoittanut Lähitapiolalle biisin jonka hän esitti antaumuksella puolivälissä iltaa.

Juonnoista

Juontaja on tapahtuman ydinvoimalaitos,. Juontaja parhaimmillaan säteilee energiaa ja luo sitä ympärilleen. Hän ylläpitää tapahtumassa haluttua dynaamikkaa ja tarvittaessa improvisoi mikäli asiat eivät menekään suunnitellusti.

Joonas Nordman nappasi lähitapiolalaiset otteeseensa niin studiossa kuin heidän kodeissa ympäri Suomen.

Kutsut

Whatsapp/Antti Tuisku video

virtuaalitapahtuma_LahiTapiola

Teaser-kutsu LähiTapiolan intrassa

virtuaalitapahtuma_LahiTapiola

Kutsu LähiTapiolan intrassa

Välitunnukset

Tunnusmusiikki

Välitunnus – Lapsiääni

Välitunnus – Miesääni

Välitunnus – Naisääni

ALOITUS – LähiTapiola tunnari LAULU

LOPETUS – LähiTapiola lopputunnari

Bach 35 sek

Käsikirjoitus

Porilaisten marssi, Screenille kuva Presidentin linnasta (Jarkolta Pulpille) 

Niinistö (Jarkko) istuu pöytänsä takana, kuin uuden vuoden puheessaan tai voi seistä.

Hyvät kansalaiset, meetwurstit, arvoisat elämänturvaajat, kohta on kesä, joka tuo meille kaikille kaivattua iloa. 

Tämä viimeinen reilu vuosi, on ollut meille kaikille haastava. Juuri kun luulimme päässeemme “pirulaisesta” eroon, se on jälleen kaikkien huulilla, meidän jokaisen arjen riesana, ja se pomppaa takaisin uutisten ykkösotsikoksi. Puhun siis Paavo Väyrysestä. 

Paavostahan näin kesän korvalla on pakko todeta, että mitä yhteistä on Paavo Väyrysellä ja kuudella pullolla keskiolutta – molemmat kusettaa.

Mutta mitä elämän turvaamiseen tulee, te kaikki teette Lähi-Tapiolassa tärkeää työtä.

Ja nostan tähän esimerkkinä esiin teidän hienon kotieläinvakuutuksen. Meilläkin kun perheeseen kuuluvat Lennu-koira ja Haukion kala. 

Kalastushan on hieno presidentillinen harrastus, minäkin käyn usein uistelemassa, ja saatan myös soittaa Ahtisaaren Martille, kun tarvitaan vaappuja mukaan.

Toivotan teille kaikille mukavaa iltaa “Rohkeudella ja Rakkaudella”-shown parissa.

Sillä tarvitaan rohkeutta, jotta saa rakkautta. Tai siis… mukavaa iltaa. Jep-jep.

Kiitos tasavallan presidentti, ja Oikein mukavaa iltaa hyvä Lähitapiolan porukka perheineen. Tervetuloa seuraamaan Rohkeudella ja Rakkaudella Showta. Minä olen Joonas Nordman, ja luotsaan teidät läpi tämän lähetyksen – seuraavan noin puolentoista tunnin ajan.

Mukanani täällä teitä viihdyttämässä ovat Lähitapiolan oman väen lisäksi Niina Lahtinen, Dennis Nylund, Jarkko Tamminen, Aamulypsystä tuttu Hovimuusikko-Ilkka, sekä itsensä huippukuntoon treenannut Antti Tuisku.

Luvassa on siis (kuten ensemblesta voi päätellä) musiikkia, sketsejä – viihdettä ja asiaa sopivassa suhteessa. 

Näissä virtuaalilähetyksissä oman mukavan mausteensa antaa CHAT, joka on tuossa kuvan oikealla puolella. Mä toivon, että tämän illan aikana te lähetätte mukavia terveisiä kollegoille, tsemppaatte täällä esiintyviä lähitapiolalaisia ja illan aikana on luvassa myös muutama chat-skaba, joista laitan liikkeelle nyt ensimmäisen: ota omasta “Rakkaudella ja Rohkeudella”- kotistudiostasi kuva, ja lähetä se tuonne chättiin. Mukava nähdä, miten tätä iltaa vietetään niin Etelä- kuin Pohjois-Suomessa, kuten toki idässä tai lännessä. Parhaat kuvat palkitaan lähetyksen loppupuolella.

Ja heti sitten kun edustuskuvat otettu, on aika löysätä housunnappia ja ottaa oikein mukava asento. Katsokaa että teillä on siinä omia suosikkijuomia ja jotain pientä naposteltavaa pitämään tunnelman mukavana. Seuraavana luvassa on “Tuttu Juttu”

NIINA

Tervetuloa mukaan Tuttu juttu shown pariin! Minä olen Niina Lahtinen, Riihimäen Susanna Laine, ja kanssani tätä ohjelmaosuutta luotsaa Porin Timo Koivusalo eli Joonas Nordman.

JOONAS

Tänään otamme selvää, kuinka hyvin Lähitapiolan parivaljakot tuntevat toisensa.

Ensimmäisenä parina meillä on Pohjoisen alueyhtiön toimitusjohtaja Veli Rajakangas sekä samaisen Oulun toimiston korvausjohtaja Ilkka Herva.

Kerros vähän Ilkka, missä te ootte tavanneet ensimmäisen kerran?

Mitä sä Veli ajattelit silloin, kun te näitte ekan kerran millaisen ensivaikutelman Ilkka teki?

Milloin sä Ilkka tajusit, että teillä kahdella synkkaa, että hän on sun “Veli”?

NIINA

Ensimmäisenä meillä on luvassa Ruusujahti, eli me esitämme paristanne väitteitä, ja  jokaisesta oikeasta vastauksesta saatte yhden ruusun.

JOONAS

Kerrottakoon tässä välissä, että parit eivät näe toisiaan, vaikka me täällä ja te siellä kotona näettekin molemmat. (TAI KILPAILIJAT LAITTAKAA SILMÄT KIINNI JA PEUKUT VALMIIKSI)

NIINA

Eli ensimmäisenä lähdetään tutustumaan toimitusjohtajaan, mistä Veli pitää ja mistä ei, eli peukku ylös jos tykkää ja alas jos ei tykkää.

Työmatkat

Tequila

Rauman Lukko

Leipominen

Shoppailu 

JOONAS

Sitten vaihdetaan kohdetta, eli mistä korvausjohtaja Ilkka pitää:

Puheiden pitäminen

Päiväkännit

Tennis

Uudet puhelimet

Kahvipulla

NIINA

Saitte xxx ruusua. Seuraavaksi meillä on kysymykset kategorioista: “yleisö” tai “erotiikka”, ensin Ilkka laittaa korvat kiinni, noin, kysytään Veliltä yleisön lähettämä kysymys:

Jos Ilkka tulee myöhässä kokoukseen, minkä selityksen hän antaa?

    • Toimarin vastaus

JOONAS

Sitten Ilkka saa avata korvat, kysytään sulta itseltäsi: jos tulet myöhässä kokoukseen, minkä selityksen annat?

    • Ilkan vastaus

NIINA

Tuleeko ruusu vai ei.

JOONAS

Seuraavaksi Veli laittaa korvat kiinni, sillä nyt on vuorossa “erotiikka”, Ilkka vastaa:

Veli tulee töihin nahkahousuissa, mitä on tapahtunut?

    • Ilkan vastaus

NIINA

Sitten Veli saa avata korvat, kysytään sulta itseltäsi: tulet töihin nahkahousuissa, mitä on tapahtunut?

    • Toimarin vastaus

JOONAS

Ja ruusu tai ei.

NIINA

Yhteissaldo on x x ruusua, onneksi olkoon! Katsotaan sitten lopuksi, riittikö se tämän kisan voittoon, nyt moi moi!

Screenillä vaihtuu seuraava kilpailijapari.

JOONAS

Tätä paria lähtee haastamaan Varsinais-Suomen alueyhtiön toimitusjohtaja Olli Aakula ja saman Turun toimiston liiketoimintajohtaja Olli Alho, tervetuloa!

Aakulan Olli, kerropa kuinka kauan te olette tunteneet toisenne?  

Mihin sä Alhon Olli ensimmäisenä kiinnitit huomiota, kun sä näit ekan kerran Aakulan Ollin? Tuliko tunne, että kuin peiliin katsoisit?

Kerros meille Aakulan Olli Alhosta joku salaisuus hänestä, mitä me ei tiedetä?

NIINA

Ja kuten äskeisen parin kanssa, aloitamme Ruusujahdilla.

Eli ensimmäisenä lähdetään tutustumaan toimitusjohtaja Olli Aakulaan, mistä hän pitää ja mistä ei, eli peukku ylös jos tykkää ja alas jos ei tykkää.

Avokonttori

Polkupyöräily

Tulinen ruoka

Sisustaminen 

Pikkusikarit

JOONAS

Sitten vaihdetaan kohdetta, eli mistä liiketoimintajohtaja Olli Alho pitää:

Pikkujoulut 

Unisex-vessat

Laskettelu

Linja-autot

Alkoholittomat juomat

NIINA

Saitte näin monta ruusua. Seuraavaksi meillä on yleisöä tai erotiikkaa, ensin liiketoimintajohtaja Alho laittaa korvat kiinni, ja kysytään toimari Aakulalta yleisön lähettämä kysymys:

Jos liiketoimintajohtaja Alholta kysytään kokouksessa asiasta, mistä hän ei tiedä mitään, mitä hän tekee?

    • Toimarin vastaus

JOONAS

Sitten liiketoimintajohtaja Alho saa avata korvat, kysytään sulta itseltäsi: jos sulta kysytään kokouksessa asiasta, mistä sä et tiedä mitään, mitä sä teet?

    • Liiketoimintajohtajan vastaus

NIINA

Tuleeko ruusu vai ei.

JOONAS

Seuraavaksi toimari Aakula laittaa korvat kiinni, sillä nyt on vuorossa erotiikka, Liiketoimintajohtaja Alho vastaa: Pelaatte jostain syystä räsypokkaa töissä, mihin asti Aakulan Olli on valmis riisumaan?

    • Liiketoimintajohtajan vastaus

NIINA

Sitten toimari Aakula saa avata korvat, kysytään sulta itseltäsi: Pelaatte jostain syystä räsypokkaa töissä, mihin asti olet valmis riisumaan?

    • Toimarin vastaus

JOONAS

Ja ruusu tai ei.

NIINA

Nyt on aika ottaa kaikki neljä ruutuun ja katsoa kumpi alueyhtiö voitti!

Kaikki neljä ruutuun.

Teillä on näin monta ruusua, teillä näin monta, te voititte! Onneksi olkoon koko xxx väelle!

JOONAS

Voittajat saavat palkinnoksi sammutuspeitteet, häviäjät saavat lohdutuspalkinnoksi heijastimet.

NIINA

Kiitos ja jatketaan seuraavaan osioon! Joonas?

Juonto sketsiin (Joonas)

JOONAS

Kuten kaikki varmasti tiedätte, Lähi-Tapiolan juuret ulottuvat 250 vuoden taakse, Ruotsin vallan ajoille, jolloin kuninkaana oli Aadolf Fredrik. Hän oli niin kova poika syömään, että itse asiassa hän ihan oikeasti menehtyi vuonna 1771 kun hän söi järjestämissään juhlissa liikaa. Mutta miksi nämä juhlat järjestettiin, ja mistä Lähi-Tapiolan tarina sai alkunsa, se me nähdään nyt.

VALTAISTUIN Kuningas Aadolf  ja Lakeija. (Dennis ja Jarkko) 

SCREEN: keskiaikainen linna, juhlasali, sisältä

LAKEIJA

Arvoisa kuningas. Niin kuin tiedätte, meidän talonpojilla on velvollisuus auttaa toisiaan tulipalotilanteissa. 

KUNINGAS

Mhm, tiedän! Tiedän hyvin!

LAKEIJA

Mutta: nyt kun eletään jo tätä edistyksellistä 1770-lukua, niin minä olen ajatellut, että eikö olisi järkevää ennakoida tällaiset tilanteet? 

KUNINGAS

Eliii…!?

LAKEIJA

Eli ajattelin, että meidän pitäisi määrätä laki, joka velvoittaa talonpojat liittymään palokassaan, jotta rahaa olisi kerättynä jo valmiiksi hätätilanteen varalle. 

KUNINGAS

Kassa! Kassa kuulostaa hyvältä! Mitä sillä rahalla sitten tehtäisiin?

LAKEIJA

Eli sillä autettaisiin niitä, joille palovahinko sattuu.

KUNINGAS

Joo? TAI, ostetaan minulle vesiskootteri?

LAKEIJA

Ei! Ei vesiskoottereita ole vielä keksitty.

KUNINGAS

Aa. Eiku nyt minä keksin mitä me niillä rahoilla tehdään! Me haastetaan Preussin valtakunta sotaan!

LAKEIJA

Ei! Ei missään nimessä! Vaan me perustetaan vakuutusyhtiö.

KUNINGAS

Vakuutusyhtiö? En tykkää. Minä haluan sotia!

LAKEIJA

Nyt kuningas Aadolf, nyt me unohdetaan ne sodat, ja keskitytään kansan hyvinvointiin. 

KUNINGAS

Mutta kun se kuulostaa niin tylsältä, ja minä haluan olla rohkea!

LAKEIJA

No ette te kyllä mitenkään rohkea ole, mutta te voisitte olla hyväntahtoinen.

KUNINGAS

“Rohkea ja hyväntahtoinen.”

LAKEIJA

Eeee….Hyväntahtoinen.

KUNINGAS

Rohkea ja hyväntahtoinen. Ja intohimoinen.

LAKEIJA

Eeee…Hyväntahtoinen.

KUNINGAS

Näistä minut tullaan muistamaan: Rohkeus, hyväntahtoisuus ja intohimo – minä vähän liikutuin. – Eiku arvaa mitä?!

LAKEIJA

No?

KUNINGAS

Mulle tuli yhtäkkiä jostain alitajunnasta idea, en tiedä mistä, mut tällanen mä vaan oon, mulle vaan tulee näitä ideoita: Me perustetaan vakuutusyhtiö!

LAKEIJA

Hieno idea teiltä! Hyvä kuningas Aadolf! Perustettu! Eli nyt me tarvittaisiin sitten tälle vakuutusyhtiölle nimi, ja ehdotan että se olisi Paloapu.

KUNINGAS

Mmm. Tai sitten: Elämänturvaaja

LAKEIJA

Siis tämän yrityksen nimi?

KUNINGAS

Niin…!?

LAKEIJA

Siis jos ihmisen talo palaa, ja hän tarvii apua. Ni eikö se nimi olis luontevasti Paloapu.

KUNINGAS

Tai Elämänturvaaja.

LAKEIJA

No palataan tohon nimi-ideaan myöhemmin, jahka vuodet kuluu.

KUNINGAS

Hei! Nyt minä keksin! Entä jos sen nimi olisikin: “Paloapu”!?

LAKEIJA

Hieno idea, mennään sillä! No mutta, tämä on historiallinen hetki: nyt on perustettu vakuutusyhtiö.

KUNINGAS

Kyllä tätä pitää siis juhlistaa. Haluaisin tänään illalliseksi kolme purkkia hanhenmaksaa, kylkeen kattilallisen perunoita, kilon voita, tynnyrillisen shampanjaa ja sitten ihan tammenlehvänohuen suklaamintun. Minun pitää pitää huolta linjoista. 

LAKEIJA

(yleisölle) Ja niihin juhliin ja tarkemmin sanoen vatsalaukun räjähdykseen päättyi Kuningas Aadolfin tarina. Ja sitä vakuutuksen on hankala korvata. Sen pituinen se.

JOONAS

Tervetuloa mukaan leikkimieliseen – eli umpiveriseen – kisaan nimeltään Haluatko Miljonääriksi?

Kilpailijoina meillä on joukko Lähitapiolan urheimpia sankareita:

    • Marko Tolonen, korvausjohtaja, LähiTapiola Pääkaupunkiseutu 
    • Samu Anttila, toimitusjohtaja, LähiTapiola Varainhoito 
    • Vesa-Matti Kultanen, johtaja, Vakuutusliiketoiminta

Vesa-Matti, ootko sä mielestäsi kilpailuhenkinen ihminen?

Marko, kumpi näistä on mielestäsi kovempi vastus?

Samu, sä olet varainhoidon ammattilainen, kummalle heistä sä antaisit miljoona euroa?

Noh, miljoonaa euroa tässä ei ole pelissä kuin nimessä, oikeasti voittaja saa lahjoittaa x x € hyväntekeväisyyteen.

Millaisiin kohteisiin kukin teistä on päättänyt antaa mahdollisen voittosummansa ja miksi?

    • Kilpailijoiden hyväntekeväisyysesittelyt

No nyt on kuultu pehmeitä arvoja, niin on aika laittaa ns kovat piippuun eli peli käyntiin!

Ja te siellä kotona voitte myös osallistua kisaan laittamalla omat vastauksenne chatiin, ja voitte sitten itse arvioida, että kuinka hyvin olisitte tässä kisassa pärjänneet.

Meillä täällä studiossa säännöt ovat seuraavat. Te kaikki kolme osallistutte kisaan samanaikaisesti nostamalla pyydetyllä hetkellä teidän mielestänne oikean vastauksen ylös: onko oikea vastaus A), B, C) vai D). Väärästä vastauksesta tippuu pelistä pois.

Teillä on tällä kertaa käytettävissänne myös yksi oljenkorsi: fifty-fifty, jonka voitte halutessanne käyttää kukin teistä yhden kerran pelin aikana. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että nostatte vastauksen sijasta kätenne ylös. Tällöin tiputetaan kaksi vaihtoehtoa pois, ja jäljelle jää kaksi vastausta, joiden väliltä te valitsette. Pisimmälle pelissä päässyt pääsee lahjoittamaan siihen saakka keräämänsä potin hyväntekeväisyyskohteeseensa. Onko peli ymmärretty?

Nyt peli alkaa.

    1. Kysymys: Mikä on pirkanmaalaisten suosikkivakuutusyhtiö? (Nimim. Vitsillä sisään…)
    2. Pohjantähti 
    3. Fennia 
    4. Turva 
    5. LähiTapola
    1. Kysymys: Kuinka monta vuotta LähiTapiola-ryhmä täyttää tänä vuonna?
    2. 100 
    3. 200 
    4. 250
    5. 251
    1. Kysymys: Kuka palauttaa henkilön täydennetyn onnistumiskeskustelulomakkeen?
    2. Henkilö itse
    3. Esihenkilö 
    4. ei kukaan 
    5. Juha Koponen
    1. Kysymys: Mitä lyhenne TyTa tarkoittaa? 
    2. työ ja talous
    3. työtapaturmavakuutus
    4. työ ja tauko
    5. tyhjennä ja täytä omilla tiedoilla
    1. Kysymys: Mikä on tutummalta nimeltään LähiTapiolan osaamisen kehittämisen järjestelmä?
    2. Essi 
    3. Osmo
    4. Alias 
    5. Matti
    1. Kysymys:  Minkä alueyhtiön toimialueella sijaitsee Suomen pisin silta Raippaluodon silta?
    2. Pohjanmaan
    3. Savo-Karjala
    4. Idän
    5. Länsi-Suomen
    1. Kysymys: LähiTapiola-ryhmä sai vastikään minkä tunnustuksen?
    2. Suomen kamalin työpaikka
    3. Suomen innostavin työpaikka
    4. Suomen paikallisin työpaikka
    5. Suomen tyhmin työpaikka
    1. Kysymys: Kuinka monta jäsentä on Vahinkoyhtiön hallituksessa?
    2. Kuusi 
    3. Seitsemän 
    4. Kahdeksan
    5. Yhdeksän
    1. Kysymys; Mikä seuraavista ei ole Juha Koposen harrastus?
    2. Juoksu 
    1. Shakki 
    2. Lukeminen 
    3. Golf
    1. Kysymys; Minkä alueyhtiön asiakas Joulupukki on?
    2. Pääkaupunkiseudun
    3. Savon
    4. Lapin
    5. Pohjoisen
    1. Kysymys; Mitä tapahtui vuonna 1931?
    2. Ilta-Sanomien ensimmäinen nro ilmestyi
    3. Tampereella järjestettiin 1. Pyynikinajot
    4. Etelä-Pohjanmaan nuorisoseura perustettiin
    5. Paloapuyhdistysten edunvalvontaa hoitamaan perustettiin Maaseudun Paloapuyhdistysten Liitto ry.
    1. Kysymys; Kuinka paljon annoimme lahjoituksina yhteisöjen turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseen vuonna 2020?
    2. 1 miljoona euroa
    3. 200 000 euroa
    4. 2,6 miljoonaa euroa
    5. 0,7 miljoona

Palkitaan voittaja, KIITOS! -> Juonto sketsiin!

Vakuutusyhtiössä TISKI, jonka takana MYYJÄ (Dennis), sisään tulevat TARJA HALONEN (Jarkko) ja PENA (Niina).

SCREEN: vakuutuslogo tms

 

Pariturvavakuutus!!! mukaan! + autoturvallisuuskampanja läsnä

Sanasto Liisa…

 

MYYJÄ

Tervetuloa Lähi-Tapiolaan, presidentti Halonen ja tohtori Arajärvi! 

 

HALONEN

Kiitos. – Pena, istu nyt siinä, ei lähe minnekään. Paikka, paikka!

 

MYYJÄ

Eli, oliko jonkinlaista vakuutusta teillä mielessä?

 

HALONEN

No, kyllä sä varmaan jo arvaatkin, että mitä me halutaan vakuuttaa?

 

MYYJÄ

No varmastikin teidän koti?

 

HALONEN

Ei!

 

MYYJÄ

Tai sitten Teidän Siirtolapuutarhamökki?

 

HALONEN

Ei!

 

MYYJÄ

Ei, anteeksi, nythän mä tietenkin muistan! Teidän kissa.

 

HALONEN

No kuule, Se on Putinin kissa, ei se voi kuolla. Se on litiumilla valeltu. Se syö uraania ja paskantaa napalmia.

 

MYYJÄ

Anteeks mitä?!

 

HALONEN

No tää nyt oli Pentin vitsi, Pena kato ei tollasia saa sanoa. Sun täytyy rauhottua nyt, ihan totta, tämmösillä julkisilla paikoilla. Anteeks, Pena on ihan mahdoton. Kuule tossa tullessakin Hakaniemen torilla löysi jonkun puoliks syödyn hodarin ja hotkas sen kitusiinsa, vaikka mä huusin että Irti! Jätä! Tuhma poika! No ni, rauhotutaas nyt, oot ihan siinä paikallas, mihis me jäätiin.

 

MYYJÄ

Niin eli mikä se on sitten minkä te haluatte vakuuttaa?

 

HALONEN

No haloo! Miks minä olisin ottanut tämän muuten mukaan?

 

MYYJÄ

Aivan! Tietysti! Eli puolisollenne henkivakuutus?

 

HALONEN

No ei. Hengellä niin oo väliä, mutta Penan karisma pitää vakuuttaa!

 

MYYJÄ

Te haluatte vakuuttaa teidän puolisonne karisman?

 

HALONEN

Kyllä! Jos Penan karisma katoaa, ni meidän parisuhde se on loppu.

 

MYYJÄ

Karismaa on tietysti ehkä aika vaikea arvioida.

 

HALONEN

Mikä siinä nyt on vaikeaa, se on täys kymppi. Onhan se vanha ja kitisee, mutta on sillä tunnearvoa. Eikä me päästäis mihinkään ilman sitä.

 

MYYJÄ

Niiiin. Mutta että miten se sitten arvioitaisiin, että se karisma olisikin kadonnut?

HALONEN

No kun sitä ei löydy. Sitten kun on pyöritty koko Hakaniemi ympäri moneen kertaan eikä kumpikaan muista, että mihin se on parkkeerattu.

 

MYYJÄ

Aaaa, Siis hetkinen… puhutaanko nyt siis autosta?

 

HALONEN

No tietysti.  Mitä sä ajattelit? Penan Mitsubishi Charisma, vuodelta 2001. JOO! Laatupeli, kuulkaa, joustavat penkit, valkoiset, paitsi Penan penkki, siinä on vähän ruskeeta, kahvia. Ku Pena on tollanen löysähuuli. Siinä on valot, sisällä ja uskotko, myös ulkona! Siis Ulkovalot! Sitten siinä on takapaksi, sinne tulee faksi. Ja jos hyvin käy, ni takapenkillä voi käydä flaksi. 

 

MYYJÄ

Aivan, no nyt me päästiin asiaan. Meillä Lähitapiolassa on tietysti alan parhaat autovakuutukset. Tää on itse asiassa tätä myöten selvä, mä haen rekisterikeskuksesta teidän Charisman tiedot, ja mä laitan teille paperit valmiiksi, niin ottakaa te vaikka sillä välin kahvia tuolla aulan puolella. Kiitos!

 

HALONEN

Pena ei juo kahvia. Mutta jos joku puruluu löytyis, ni sitä Pena jaksaa hetken kaluta.

Talk showssa Joonas istuu pöytänsä takana ja Tuisku sohvalla, 

SCREEN Joonas Nordman – tyyppinen kaupunkisilhuetti

JOONAS

Moi Antti, olipa vakuuttava esitys

-onko sulla vakuutukset kunnossa? (se on hyvä, tulee tarpeen)

– yleisö, mun kyssärit vääriä kysykää chatissä!

– me kuultiin äsken toi kappale, mikä on sen syntytarina?

– koska sä oot personal trainer, mitä MUN pitäis sun mielestä tehdä ihan ekana?

– ensi elokuussa sulta ilmestyy kirja nimeltään: “Menesty” Kerro mitä tää kirja sisältää?

(Kannessa lukee: “Näin löydät itsesi ja voit hyvin”)

-chatistä yleisön kysymyksiä

-> Toimintatehtävä: 

Sananselitys “Alias” -> Molemmat selittävät sanaa 1. Montako ehtii selittää 1 minuutin aikana 

(1 min taimeri ruutuun) 

Pelataan kumminkin päin. 

Vitsinä: Jos saamme selitettyä 10 sanaa kahdessa minuutissa, kaikki Lähitapiolalaiset saavat potkut – ei vaan sinulle Antti on luvassa yllätyspalkinto.

Lopuksi Antti Tuisku saa palkinnon joka tapauksessa (sammutuspeitto).

Kiitos Antti,

Lisää vakuuttavaa Antti Tuiskun musiikkia on luvassa tämän lähetyksen lopussa, mutta nyt luvassa on jotain ihan muuta. 

Urheilustudio, naistoimittaja (Niina) vetää keskustelua, vieraina Tami (Dennis) ja Rautiainen (Jarkko).

PYSTYTISKI, jonka takana kolme seisovat

SCREEN tunnarista napattu logo

TOIMITTAJA

Tervetuloa urheilustudioon, vieraanamme kaksi urheilun legendaa, asiantuntijaa ja todellista superammattilaista: jääkiekkovalmentaja-kouluttaja Juhani Tami Tamminen sekä jalkapallon moniottelija Pasi Rautiainen. Tervetuloa.

TAMI

Juu, rakkaat siskot, hyvät veljet, on sanottava, että erittäin tyylikäs daami tässä vierellä, kolmikon keskushyökkääjänä. Ja täällä studiossa detaljit ovat kompetenssissa, hyvässä tendenssissä ja talenttia löytyy pöydän molemmilta puolilta. 

PASI

Mun on sanottava, että mä en ymmärtäny tosta Tamin avauksesta ku ainoastaan ton talentti-sanan, ja sitä tosiaan löytyy. Kiitos kutsusta.

TOIMITTAJA

Alkamassa ovat todellakin urheilun superkuukaudet, kun lauantaina starttaa jääkiekon MM-kilpailut, Suomi lähtee puolustamaan maailmanmestaruuttaan, ja sitten kolmen viikon kuluttua Suomi osallistuu – ensimmäistä kertaa historiassa – jalkapallon EM-kisoihin. Mitä odotatte tulevalta urheilukesältä eniten – Tami ole hyvä?

TAMI

Hyvä sisko. Eniten mä odotan niitä jääkiekkoilijan hikikarpaloita, jotka tippuu pelaajien kasvoilta.

PASI

Mä en tykkää hiestä, hyi helkkari, mutta mä odotan hyviä matseja, keskityspalloja – ja keskittäminen kannaattaa aina, kotona keskiolutta ja jännitän sitä, että pääseeks Jari Litmanen vielä kentälle?

TOIMITTAJA

Niin Jari Litmanen ei tosin ole joukkueessa tietenkään mukana.

PASI

Eikö? Mitä helkkaria? Milloin se on tippunut?

TOIMITTAJA

Tami, millaiset kisat ovat luvassa?

TAMI

Hyvät. 

TOIMITTAJA

Näin toivotaan. Pasi?

PASI

Jos nyt puhutaan futiksesta, niin kovasti mietin sitä, mikä on se taktiikka jolla Suomi lähtee peliin, Rive ei pelaa enää Miksu Paatelaisen joulukuusi-taktiikalla, että oisko tällä kertaa sitten joulukranssi vai joulutähti? Mutta tärkeintä on se että Pukki on kentällä. – Ja nyt en tarkota itseäni.

TOIMITTAJA

Niin, kansainvälisistä urheilunimistä puhuen jääkiekon puolella MM-kisojen isoksi kriisiksi ovat nousseet NHL-pelaajat, jotka eivät nyt kovin sankoin joukoin osallistu kisoihin, vakuutusongelmien vuoksi.

PASI

Älä Tami sano mitään, kato lätkämaajoukkueen pääyhteistyökumppani onkin Pohjola, ja meillä futiksessa on Lähi-Tapiola, ni meil ei o mitään tollasia ongelmia!

TAMI

Niin, tuota jos mä otan tähän kuitenkin puheenvuoron, Hyvät ystävät, ni ollaan nyt rehellisiä, otetaan härkää sarvista, tää ongelma ei johdu vakuutuksista vaan siitä että Barkov halus mieluummin jäädä Floridan aurinkoon.

TOIMITTAJA

Otetaanpa sitten aiheeksi alkulohkojen vastustajat. Miten kommentoitte niitä?

TAMI

Meil on MM-kisoissa kaks merkittävää vastustajaa…

TOIMITTAJA

Eli Usa ja Kanada? 

TAMI

Ei vaan Latvia ja Kazakstan.

PASI

Vissiin Pohjola hoitanut nekin, koska meil on futiksessa hienoja maita Tanska, Venäjä, Hollanti! Noi koko teidän jääkiekkokisat on tollanen Skoda-cup. Onks sulla Tami itselläski Skoda?

TAMI

Itse asiassa tällä hetkellä mulla ei ole ajokorttia, mutta tota, sillon kun on niin ajan Jaguaarilla, jossa on kääntyvät etupyörät.

PASI 

Tosta kääntelystä tuli mieleen, että sä oot Tami lähteny ehdolle kuntavaaleihin, ja kun et osannut sielläkään päättää et käännätkö oikealle vai vasemmalle, niin sä valitsit sit Keskustan. Kiäh kiäh. Mikä sun numero on muuten kuntavaaleissa?

TAMI

79 always.

PASI

79? Vaikka muuten tykkäät 69 stä. Kiäh kiäh

TOIMITTAJA

Nyt Pasi ihan totta.

PASI

Puhuin Lahden 69:stä! Ja kato Pasi on armeijan ajoneuvo, kaikesta Pasilla läpi…

TOIMITTAJA

Olemme ilmeisesti menettäneet Pasi Rautiaisen, toivottavasti hänellä itsellään on vakuutukset kunnossa. On varmastikin hyvä hetki lopettaa Urheilustudio tältä erää tähän, kiitos Juhani Tami Tamminen ja Pasi. 

Ulosmenomusiikki ja kamera-ajo / graffa

JOONAS

Tervetuloa mukaan komedian ilotulitukseen, tämä on Lähitapiolan oma Putous!

Tällä kertaa sinisissä paidoissa ei pyörikään tv:stä tutut naamat, vaan Lähitapiolasta tutut naamat.

Sisääntulomusiikki, Kilpailijoiden naamat ja Joonaksen lukemana nimet

Jututus: jännittääkö, ootko kova kertomaan vitsejä

Tänään päästään tutkimaan teidän vitsinkerrontataitoja, sillä tämä on TULIKOE 

TULIKOE bumper (kuva “Tulikoe” ja lyhyt terävä musiikkijingle)

Annan kullekin vitsin alun, ja teidän tehtävä on kertoa vitsi loppuun. 

Kierroksen jälkeen yleisö saa äänestää, kuka suoriutui tehtävästä parhaiten, ja voittaja saa ruhtinaallisen palkinnon.

Onko ymmärretty?

Ensimmäisenä aloittaa

X x 

Mitä yhteistä on…

… villapipolla ja autovakuutuksella?

… kännykän laturilla ja sijoittamisella?

… kumiankalla ja Lähitapiolan toimarilla?

… huonekasvilla ja eläkkeellä?

… kahvinkeittimellä ja s-bonuksella?

… kauluspaidalla ja vahinkoilmoituksella?

Kiitos kaikille, kaikki olivat hyviä, mutta kuka oli paras, sen päätätte te hyvät katsojat!

Äänestää voitte sivun laidasta, ja äänestysaikaa on seuraavan esiintyjän verran.

Nyt on nimittäin vuorossa musiikkia! RadioSuomiPOP:istakin tunnettu Hovimuusikko Ilkka on sanoittanut tähän iltaan Lähitapiolalle uuden kappaleen, Ilkka, ole hyvä! 

-Lähi-Tapiola-biisi –

“Ota tähän strategian 5 pääteemaa! – Hengennostatusbiisi!? Me tehdään yhdessä!”

Yhteistyö, yhteistyön kulttuuri!

HUOM! Koska me ollaan sketseissä kulutettu tää vakuutusjargoni ja muut firman sisäiset asiat, on Hovimuusikko pidettävä oma biisinsä ehkä vähän yleisemmällä vakuutustasolla. 

Tsekkaan tämän yhdessä Ilkan kanssa.

-Ilkka esittää myös toisen biisin, joka on hänen ”ikivihreä hittibiisi”

Joonas:

Kiitos rakas Ilkka. Nyt on aika palkita teidän Putouksen paras vitsinkertoja. 

Hän saa palkinnoksi tämän x x x

Ja yleisöäänestyksen voittaja on… x x x !!!

Voittaja screenille vilkuttamaan

-> Kuvaskaban voittajan palkitseminen!

Onnea onnea voittajille! Ja seuraavaksi mennäänkin tanssin pyörteisiin!

Tanssilattia, jonka toisella reunalla deski, jonka takana Helena ja Jorma. Deski etupaneelissa TTK-logo (tuomareiden jalat ei näy)

Screenillä TTK-logo

FOLKE

Hejsan och Välkommen, tervemenoa! Tämä on Tanssii Tähteiden kanssa, täällä me nähdään kuka on teidän Lähitapiolan dans-ekspert eli Tanssi-Pertti.

Ja tillsammans med oss eli yhdynnässä meidän kanssa on meidän Tuomaristo, saanko estellä: Helena Ahti-Hallberg… 

HELENA

Hyvää iltaa.

FOLKE

…och tottakai absolut absolutisti Jorma Uotinen, hän on korvamato.

JORMA

Täällä ollaan. Ei huano, ei huono.

FOLKE

Te olette koko Suomelle niinku mä olen tänään meidän kilpailijoille: danslärare eli tanssilääkärit. Sillä tanssi on heille ja minulle ja meidän kiipeilijöille livstil, elämäntappaja, vai mitä Hellu.

HELENA

Tanssi on todellakin elämäntapa, se on tapa ilmaista itseä ja tapa näyttää kaikille, että hei: mä oon upee. Enks ookin?

JORMA

Kyllä. Niinku Helena tässä totes niin minäkin toivon tanssilattialta tänään samaa kuin vakuutuspetoksen tekijä autopaloltaan: “rytinää ja ryskettä, hytinää ja hyskettä”.

FOLKE

Nauraa. No niin, nyt on aika mennä eteenpäin, ja estellä nämä rohkeat dansare, tanssaajat, tässä he tuvat:

Sisääntulomusiikki, Kilpailijoiden esittelyt. 5 henkilöä.

Tervetuloa Folken omaan Disko-skoolaan, jämättääkö? 

Ei ole mitään syytä, muistakaa, ei Roomaakaan rakennettu päivällä.

Nu skall jag visa – nyt mä näytän visaa. 

Eli ensin mä otan eteen, sitten te teette perään, ja sitten tuomaristo valitsee teistä yhden finaaliin. 

Muistakaa, niinku mun mummi bruukkas sanoa: mitä tahansa et osaa, sitä voit opettaa! Nu kör vi, nyt ajellaan! 

MUSIIKKI: Le freak 

Folke tanssii eteen, sitten kilpailijat yhdessä

FOLKE

Nyt musiikki piip! Oo hienosti tanssitte, mutta mitä sanoo domare eli tunarit.

HELENA

No siellä oli chassee, siellä oli rotaatio, mutta kyllä mä jäin kaipaamaan sitä kanta-askelta. Mutta kyllä parhaiten nilkkojaan ojensi: x x x.

JORMA

Tämä oli sykkivä sytyttävä mehukas maukas ja mehevä. Voi sanoa, että teissä on talenttia.

Pystysuoraa liikettä vaakasuorille haluille. Minä liputan jatkoon: x x x.

FOLKE

Oj onneks olkoon, sinä x x x olet ansainnut paikkasi finaalissa. 

Mutta teillä muilla on vielä toinen mahdollisuus päästä finaaliin. Seuraavaksi otetaan tämän kevään tik tok hitti: Rasputin. Nu kör vi! Mä otan eteen, te perään!

MUSIIKKI:  Rasputin 

FOLKE

Kiitos. Tuomarit?

JORMA

Vilkkuu kilkkuu, ottaa eteen ottaa taa, kuka se siellä kurkistaa? No ei siellä ollu kukaan, mutta tässä oli täyttä törinää. Paukkuvat pakarat valloittivat tämän miehen. Finaaliin etenee: xxx

HELENA

Kyllä mun on pakko näin vierestä todeta, että Jorma on kova…na, että itse mietin ihan jotain muuta, eli illan jatkoja, mutta nyt on todettava, että olen samaa mieltä kuin Uotisen Jorma, että toinen finaaliin menijä on…

FOLKE

Onneksi olkoon meidän toiselle finalistille. Muille iso kiitos, teitte hyvin, mutta tällä kertaa se ei riittänyt finaaliin asti. 

Huomenna tulette mun dansskoolaan ja aletaan harjoitella ensi vuoden kisaa varten. Hej då! Huominen!

Häviäjät pois, finalistit tilalle.

Ja nyt kutsutaan lavalle meidän finalistit: x x ja x x! Tervemenoa!

Olettekste valmiit meidän illan finaaliin? Nyt mä huomaan rädda miner, teidän pelottomat ilmeet – ei hätää, tämä on helppoa kuin heinäpaali! 

MUSIIKKI: DISCO INFERNO

Folke tanssii eteen hurjat koreot, tanssijat perässä.

FOLKE

Oj då, te olitte upeita, vai mitä sanoo meidän tuomarit.

JORMA

Tämähän meni nyt aivan jumpan puolelle. Linjakasta liitoa ja liioittelematonta eleganssia.

Vavahduttavan vakuuttavaa. Tunteen tasolla molemmat tanssitte sydämeni, aivojeni ja maksani läpi.

HELENA

Joo tällaista fyysistä oli ja tanssihan on fyysinen laji, niinku tästä Folkestakin näkee, että hänhän on koko ajan pystyssä, niinku Jormakin. 

JORMA

Xxx tanssi tuoksui kuin raikas hedelmäkori. Minä sain CICS:it! Sain CICS:it!

Minä annan: “KYMMENEN!”

HELENA

Molemmat saa, ainakin mainetta ja kunniaa. Mutta illan tanssikilpailun voittajan tittelin saa:  x x ! 

Voittofanfaari ja konfettia sataa ja Folke laittaa voittajalle kruunun päähän.

FOLKE

Grattis kära ni, onnea sinä raskas. Tästä päähän kruunu ja hieno päivä. 

Muistakaa kaikki siellä kotonakin tanssia, seuraavaksi nimittäin illan huipentava tähtiartisti Antti Tupsu!

JOONAS juoksee kuvaan

Siis Antti Tuisku! Nyt bailataan!

Antti Tuisku (3 vauhdikasta biisiä) (12min)

LOPPUJUONTO (Joonas)

Kiitos! -tallenne nähtävissä 3vrk sunnuntai-iltaan saakka, ja tämä tallenne on tästä samaisesta linkistä nähtävissä puolen tunnin kuluttua. 

(Kaikki esiintyjät tulevat lavalle…)

Vielä kerran kiitos Antti, kiitos xxx Aurinkoista kevättä kaikille! Moi, moi!

Tulokset

Kevätjuhla oli meille viestinnässä olennainen osa meidän koko ryhmän viestintästrategiaa totuttava teko, meillä on pyrkimyksenä rakentaa ”intohimoista elämänturvakulttuuria” ja tapahtuma oli siinä yksi merkittävä tekijä.

Kunnianhimoiset tavoitteet täyttyivät ja ylittyivät. Rohkeudella ja rakkaudella Show oli iso menestys. Suoraa lähetystä seurattiin 2 475 Elämänturvaajan taloudessa (virtuaalipikkujoulut 1 723 katsojaa) ja CHAT kävi kuumana. Tallenne oli katsottavissa tekijänoikeussyistä ainoastaan 3 päivää ja sen katsoi 700 Elämäturvaajaa.

– Kirsi Jännes, viestintäasiantuntija, Lähitapiola

Mutta miten tavoitettua tunnetilaa voisi muuten mitata kuin kysymällä asianosaiselta itseltään, miten hän koki virtuaalitapahtuman. Lähetimme tammikuussa 2022 kyselyn kahdeksallekymmenelle Elämänturvaajalle ympäri Suomen. Tapahtuma oli vahvasti hyvässä muistissa vielä yli puoli vuotta tapahtuman jälkeen. Saimme vastauksia 71 kpl.

Kyselyssä tapahtumalle annettiin KOKONAISARVOSANA 4,5 asteikolla 1-5.

97 % Elämänturvaajista TUNSI YLPEYTTÄ JA YHTEENKUULUVUUTTA työkavereita ja työnantajaa kohtaan.

Elämänturvaajista jopa 77,3 % LIIKUTTUI sisällöstä

Elämänturvaajista 97,1 % ILMOITTI NAURANEEN lähetyksen aikana.

77,2 % Elämänturvaajista kertoi, että Show AIHEUTTI KESKUSTELUA seuraavina päivinä työkavereiden keskuudessa.

94,1 % kertoi tapahtuman ILMENTÄNEEN HEIDÄN ARVOJAAN.

 

ASIAKAS

LÄHITAPIOLA

Viestintäpäällikkö Fanni Helin

Viestintäasiantuntija Kirsi Jännes

Viestintäjohtaja Anni Hiekkanen

Kehityspäällikkö Joel Paajanen

Asiantuntija Minna Sundström

KONSEPTISUUNNITTELU JA TUOTANTO

PULP

Luova johtaja Pete Esterinen

Myyntijohtaja Joona Keskitalo

Tuottaja Panu Melajärvi

KÄSIKIRJOITUS

Jarkko Tamminen

Niina Lahtinen

GRAAFINEN ILME

Vesa Kuula

TUNNUSMUSIIKKI

Kari Haapalainen

Tetsaraku

TEKNINEN TUOTANTO

RAJUPAJA Oy

Myyntipäällikkö Teemu Korpikoski