Metsä Group - Metsä-Eikka

Pulp sai Metsä Groupilta toimeksiannoksi kolminkertaistaa Metsä palvelee Facebook-yhteisönsä tykkääjämäärää kohderyhmään kuuluvilla henkilöillä. Elokuussa 2016 tykkääjiä oli noin 6000 henkilöä. Toimeksiannossa edellytettiin myös, että PULPin täytyy löytää tehokas keino, jolla Metsä Group voisi kertoa metsäomistajille metsänhoitoon ja –omistamiseen liittyviä tärkeitä asioita. Sosiaalisen mediassa operoimisen kaksi tärkeintä käskyä ovat: viihdytä tai tarjoa relevanttia tietoa. Parasta jos pystyt yhdistämään nämä vaatimukset. Tämä filosofia mielessä synnytettiin neljän videon videosarja, jonka päähenkilö on Metsä-Eikka. Teimme videoihin sisältösuunnitelman metsänomistajan motiivien pohjalta. Videosarjassa Metsä-Eikka kertoo humoristisesti Metsä Groupin palvelutarjoomasta, joita hyödyntämällä metsäomistaja saa omasta metsätaloudestaan enemmän irti. Videoita pyöritettin kohdennetusti maksullisina nostoina Facebookissa. Uusi jakso ilmestyi kuukauden välein. Mukaan liitettiin kuukausittainen kilpailu, jonka palkintona oli joko tabletti tai älypuhelin. Kolmen kuukauden aikana Metsä Groupin Metsä palvelee Facebook-ryhmän tykkääjämäärä kasvoi 6000:sta noin 19 000:een. Videot saivat satojatuhansia katselukertoja ja Metsä-Eikka otettiin niin hyvin vastaan, että kansa vaati lisää jaksoja.

Katso video: Metsä-Eikka ja parempi maa, ja isompi puu

Katso video: Metsä-Eikka ja metsänhoitosuunnitelma

Katso video: Metsä-Eikan vinkit metsänhoitoon

Katso video: Metsä-Eikka on täällä taas!

Katso video: Metsä-Eikka kehuu Metsäverkkoa

Katso video: Metsä-Eikka sukupolvenvaihdoksen äärellä

en_GBEN