Työt

Valio #yhdessäpöydässä

Valiolle yhdessä mainostoimisto Bob the Robotin kanssa toteutettu #yhdessäpöydässä -kampanja sai alkunsa keväällä 2017. Valio on tunnettu ja luotettu brändi. Nyt siitä haluttiin tehdä myös rakastettu. Tavoitteena oli tarttua kuluttajalle merkitykselliseen ja tärkeään asiaan, jota ei ratkaista puhumalla vaan konkreettisilla teoilla. Teknologian kehitys on yhdistänyt ihmisiä, mutta samalla se on vieraannuttanut meitä toisistamme. Koemme olevamme yksinäisempiä kuin aikaisemmin. Valtaosa suomalaisista haluaisi syödä useammin perheen ja ystävien kanssa.

Tehtävänämme oli keksiä konsepti, jolla saadaan ihmiset yhteisen pöydän ääreen. Kampanjaa alettiin konkretisoida etsimällä ja entisöimällä vanhoja, hylättyjä ruokapöytiä. Kunnostettuja ruokapöytiä vietiin ainutlaatuisiin kohteisiin Suomessa, joihin kuluttajat saivat mahdollisuuden voittaa ikimuistoisen kesäaamiaisen yhdessä pöydässä ystävien ja perheen kesken. Kilpailut järjestettiin Facebookissa, joihin osallistuttiin kertomalla Valiolle kenen kanssa ja miksi haluaisi yhteiselle aamiaiselle. Palkintoaamiaiset järjestettiin heinäkuun aikana. Kisapostaukset saivat yhteensä 2 miljoonan reachin Facebookissa ja osallistumisia tuli yhteensä yli 3000 kappaletta.

Pulp vastasi tapahtumien tuotannosta.

Valio #yhdessäpöydässä voitti Evento Awards 2018 promootio/lanseeraus -sarjan.     

Valio #yhdessäpöydässä

OTA YHTEYTTÄ